keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ratsastamista

Käytiin eilen äidin kanssa sillä vuokriksella, Keisulla :)

Aluksi siis hoidettiin se ihan normaalisti :) Sitte kamat päälle ja kävelytettiin ulkona pihalla alkukäynnit. Sitten mentiin maneesiin.

Melkein koko ratsastuksen ajan maneesi oli tyhjänä, joten oli hyvin tilaa tehdä kaikkea :) Siispä tein esimerkiksi kahdeksikkoja, kolmikaarisia yms. Lisäksi tein pysähdyksiä ja siirtymiä. Keisu oli kiva, jokskin aluksi vähän tahmeahko, mutta kun pisti eteen niin oli tosi kiva :) Ja laukkojen jälkeen reipastui.

Hoidettiin vielä loppuun ja saikin sitten porkkanaa ;) Oli kivaa :) Loppuun yksi kuva!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Juoksuttamista

Tänään olin taas Hartsailemassa :) Tällä kertaa juoksutin n.30min. Laitoin kolme ravipuomia ja hyvin sujui :) Hartsa oli reipas alussa, loppua kohden hieman väsähti.
   Kerran H otti pienen laukkalähdön, ja sitten pistin sen laukkaamaan muutaman kierroksen, jotta saisi vähän ylimääräisiä virtoja pois. Sitten oli ihan rauhallinen :D Tehtiin myös käynti-ravi, ravi-käynti ja käynti-seis siirtymiä.
   Loppukäynnit käytiin taluttamassa tiellä seurana Hartsan omistaja ja Minni-poni.
   Hartsa käyttäytyi kivasti ja kuunteli juoksuttaessakin suht hyvin :) Loppuun muutama kuva.


Nätti Hartsa :) 


(: 


Parhaat kaverukset <3

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Keskiviikon Hartsailua :)

Eli nyt siis tämä postaus keskiviikolta, niinkuin edellisessä postauksessa kerroin :)
Kävin siis Hartsaa taas hoitamassa ja ajamassa :D
Hartsa oli tuttuun tapaan kiva, sillä oli vähän rankempaa vetää, kun tie oli paikka paikoin vähän sohjoinen, joten oli ns. "laiska". Kuitenkin yhteistyöhaluinen ja rento :-)

Loppuun laitan muutaman kuvan, jotka on ottanu Hartsan omistaja. Kiitos hänelle :)!


Kuntoon laittelua (:

Ajelua

Hartsa ja sen kaveri Minni :) Nättejä tyttöjä (:




 

perjantai 21. helmikuuta 2014

Valkku uudella vuokriksella :)

Olen nyt siis etsinyt viime aikoina vuokraheppaa, ja etsintä on tuottanut tulosta :) Olen nyt käynyt siis jo muutaman kerran yhdellä 14-vuotiaalla Trakehner-ruunalla.

Tänään mulla oli ensimmäinen valkku tällä vuokriksella :)
   Tehtiin ympyröitä, kolmikaarisia, askeleenpidennyksiä ja puomityöskentelyä. Ajatuksena oli siis, että saisin vähän "käyttöohjeita" (:D) ruunan kanssa toimimiseen :)
   Meillä meni oikeastaan aika hyvin, heppa on tosi osaava, joten pystyn sitten keskittymään lähinnä omaan ratsastukseen ja kehittymään ehkä vähän paremmin, kuin Rupsun kanssa, jolloin keskityttiin ponin eteenpäin viemiseen. :D
   Vaikka heppa on osaava, sitä täytyy kuitenkin ratsastaa, joten puomit olivat hyvää harjoittelua ylläpitämään reipasta menoa, jotta askeleet sopivat puomien väliin. Olen tosi tyytyväinen tämänpäiväiseen :) Paljon on kehittymisen varaa, mutta suht hyvin yhteistyö jo pelaa :) Alan käymään nyt 2krt/vko.

Kävin myös tällä viikolla keskiviikkona Hartsalla hoitamassa ja ajamassa, mutta jostakin syystä sinä päivänä otetut kuvat ei suostu latautumaan täällä bloggerissa kännykällä :/ Heti kun menen koneelle, teen postauksen keskiviikosta :)! Tähän ei myöskään nyt tullut kuvia. 

Hyppelyä :)

Torstai 21.helmikuuta

Mulla oli hyppytunti yhden kaverin ja hänen siskon kanssa :) Menin Tepa-nimisellä torinhevosella. Tehtävien alla aina jonkinlaisia kuvia, että vähän hahmottuisi paremmin mitä tarkotan :D Kuvat käsinpiirrettyjä, sillä teen postaukset yleensä kännykällä, kuten nytkin :)

1) Aluksi verryteltiin kevyessä ravissa niin, että päätyihin voltit ja volttien jälkeen kulmasta lävistäjä, ja lävistäjän keskellä oli puomisarjat, jotka mentiin esteistunnassa.
  

2) Sitten otettiin molempiin suuntiin laukkoja niin, että laukattiin koko kenttää siten, että hypättiin toisessa päädyssä oleva kavaletti, ja tehtiin toiseen päätyyn ympyrä.

3) Seuraavaksi tehtiin osasto toiselle pitkälle sivulle. Omalla vuorolla nostettiin laukka saman tien, laukattiin päädyn läpi ja hypättiin pitkällä sivulla oleva pysty (este 2).

4) Sitten tehtiin muuten sama, mutta hypättiin päädyssä myös kavaletti (este 1 ja 2)

5) Seuraavaksi mentiin päädyn kavaletti (1), pitkän sivun pysty (2), laukattiin päädyn läpi ja kulman jälkeen käännettiin lävistäjä ja hypättiin siinä oleva pysty (3)

6) Sitten tehtiin muuten sama, kuin edellisellä kerralla, mutta lävistäjän pystyn jälkeen laukattiin päädyn läpi ja käännettiin kulmasta ja hypättiin lävistäjällä oleva okseri (4)

7) Sitten muuten taas sama, mutta päädyn läpi laukkaamisen sijaan, hyppäsimme vielä kavaletin (1) päädyssä, jonka jälkeen jatkoimme taas "normaalisti".

Joitakin tehtäviä teimme muutamaan kertaan, mutta tarkalleen en muista mitä :D Tepa oli kuitenkin todella positiivisin mielin ja yhteistyöhaluinen, jolloin jouduin jo välillä sitä himmailemaan :D Olipas hauskaa, viime hyppykerrasta kun on vierähtänyt puolisen vuotta! :) Alla tosiaan tehtävistä kuvat :)




1) 

2)


3)


4)


5)


6)


7)

torstai 13. helmikuuta 2014

Kärryttelyä :D

Kävin tänään taas hoitamassa ja ajamassa Hartsaa :) 

Ensin hoidin sen. Harjasin, putsasin kaviot, kiristin hokit ja selvitin häntää ja harjaa. Sitte suojat ja kamat päälle ja menoks :)

Mentiin n.45-50min ravia ja käyntiä. Hartsa oli rennon letkeä, kulki mielellään :) Sillä oli selvästi ihan kivaa :D Oli kivaa taas kerran :) Lopuksi yksi kuva Hartsasta! 

 Hartsa on kyllä niin nätti :) 

Poneilua

Eilen kävin pitkästä aikaa moikkaamassa Hartsaa :)

Kun menin, Hartsan omistaja oli jo vähän laittelemassa H:ta kuntoon ja sitte laitettiinkin yhdessä. :) Kävin siis ajamassa tallin lähitiellä.

Ajaessa Hartsa oli aika laiska, mutta kulki rennosti ja melko mielellään. Oli lisäksi tosi kiltti :) Mentiin n. 45min käyntiä, ravia ja muutama nopeampi ravipätkä. Oli kivaa :D